User Manual
Aseta kulho paikoilleen ja varmista, että kulhon
kahvan saranat asettuvat kammion uriin. Lastan
asianmukaisen toiminnan kannalta on tärkeää,
että lasta on asennettu oikein akseliin.
Aseta kansi jäätelökulhon päälle. Kannen avaami-
nen ei ole suositeltavaa laitteen ollessa käynnissä,
mikäli reseptissä ei toisin määrätä. Mahdollisten
lisäaineosien lisäämiseksi arvataan pienempi kansi.
Jälkiruokein valmistus aloitetaan painamalla
KÄYNNISTYS|KESKEYTYSPAINIKETTA.
Toiminnan edistymisestä kertova palkki liikkuu
ja kertoo laitteen olevan päällä. Jäätelökoneen
tulisi nyt aloitta jäähdytys ja jäätelönvalmistus
valittujen asetuksien mukaisesti. Jälkiruoan
alkaessa jäähtyä, kovuuden valintapalkin vastaava
merkkivalo syttyy. Merkkivalojen syttyminen voi
kestää jonkin aikaa.
Kulunut aika ja lämpötila, johon laitetta
jäähdytetään, kuvataan vuorotellen näytöllä
laitteen jäähdyttäessä.
Edistymisen merkkivalopalkki liikkuu, kunnes
valitun kovuuden ensimmäinen pykälä on
saavutettu.
Kovuuspalkki liikkuu kohti säädettyä
asetusta. Palkin vilkkuminen päättyy halutun
koostumuksen saavuttamisen jälkeen.
Säädetyn asetuksen saavuttamisen jälkeen,
kompressori ja moottori pysähtyvä ja READY
syttyy nestekidenäytölle. Jäätelö on valmista,
kun äänimerkki/sävelmä kuuluu.
c)
d)
e)
f)
STOLLAR SMART SCOOP™ JÄÄTELÖKONEEN KÄYTTÖ
KÄSIKÄYTTÖ
Käynnistys
Kelaa virtajohto täysin auki ja aseta pistotulppa
/V pistorasiaan.
Paina VIRTAPAINIKETTA laitteen päälle
kytkemiseksi. VIRTAPAINIKKEEN valo
palaa valkoisena. Nestekidenäyttö siirtyy
vakioasetukseen AUTOMAATTISEEN TILAAN
ja valintapalkkiin. Jäätelökone ja nestekidenäyttö
palaavat aina viimeiseen käytettyyn ohjelmaan tai
asetukseen.
Varmista, että laite käsikäyttötilassa painamalla
KÄSIKÄYTTÖAJASTIMEN nuolipainikkeita
. Aika kuvataan näytöllä ja nuolen tulisi
osoittaa näytön vasemmalla puolella olevaa
MANUAL-merkkiä.
Jälkiruoan valmistukseen ja jäädyttämiseen
kuluvaa aikaa voidaan säätää painamalla toista
käsikäyttöisen ajastimen nuolipainikkeista.
Yleisesti ottaen jäätelön valmistukseen ja
jäädytykseen kuluu noin minuuttia.
KOVUUDEN SÄÄTÖ
Tätä toimintoa ei voi käyttää käsikäytössä.
36