User manual
7
Poista astioista ennen koneeseen asettamista kaikki
ruuantähteet, jotka voisivat tukkia suotimet ja siten huonontaa
pesutulosta.
Älä laita koneeseen niin pieniä esineitä, että ne mahtuvat
tippumaan korien väleistä.
Avaa luukku ja vedä korit ulos astioiden asettamista varten.
Alakori
Alakori on tarkoitettu kansille, kattiloille, lautasille,
salaattikulhoille ja aterimille.
Aseta tarjoiluvadit ja isot kannet pitkin korin reunoja siten, että
yläsuihkuvarsi voi pyöriä esteettä.
Ruokailuvälinekori
Pitkäteräiset veitset saattavat pystyyn asetettuina olla
vaarallisia. Pitkät ja/tai terävät esineet, kuten paistiveitset,
tulee asettaa pitkittäin yläkoriin.
Ole varovainen konetta täyttäessaäsi ja tyhjentäessäsi,
mikäli astioden joukossa on teräviä esineitä, kuten veitsiä.
Ruokailuvälineet tulee asettaa niille tarkoitettuun erilliseen
koriin kädensijat alaspäin.
Jos ruokailuvälineet kuitenkin näin asetettuina tulevat ulos
korin pohjan väleistä ja estävät alemman suihkutusvarren
pyörimisen, on ne silloin asetettava kädensijat ylöspäin.
Lusikat on sijoitettava siten, etteivät ne mene korissa
sisäkkäin.
Hopeiset ruokailuvälineet tummuvat ollessaan kosketuksissa
teräksisten ruokailuvälineiden kanssa. Aseta ne erikseen
ruokailuvälinekoriin.
Sijoita lusikat, jälkiruokalusikat, veitset ja muut pienet
ruokailuvälineet telineisiin, jotka sijaitsevat
ruokailuvälineekoriin kummallakin puolella.
Yläkori
Yläkori on tarkoitettu
lautasille, joiden halkaisija on
enint. 24 cm, salaattikulhoille,
kupeille ja juomalaseille.
Jalalliset lasit voit sijoittaa
jalka ylöspäin kuppitelineille.
Aseta kevyet astiat (esim.
muovikulhot) yläkoriin ja
varmista, etteivät ne pääse
liikkumaan.
Varmista ennen luukun sulkemista, että molemmat
suihkuvarret pääsevät pyörimään esteettä.
Yläkorin korkeuden säätäminen
Suuret lautaset (halkaisija 27...31 cm) voi sijoittaa alakoriin.
Nosta yläkori ensin korkeammalle seuraavasti.
Näin nostat yläkoria:
1. Käännä yläkorin liukuesteet (A) pois tieltä ja
vedä kori ulos.
2. Aseta yläkori korkeammalle ja laita liukuesteet
(A) takaisin paikalleen.
Kun yläkori on yläasennossa, siinä pestävien lautasten
halkaisija voi olla enintään 20 cm. Myöskään kuppitelineitä
ei voi nostaa ylös.
Sulje luukku, kun olet täyttänyt koneen, sillä avoin luukku
on turvallisuusriski.
Koneen täyttö
UI51
UI12
US69
UI09
RC01