User manual
Ensimmäinen käyttökerta
• Tarkista, että sähkö- ja vesiliitännät on tehty
asennusohjeiden mukaisesti.
• Varmista, että rumpu on tyhjä.
• Käynnistä ennen ensimmäistä pesukertaa val-
ko-/kirjopesuohjelma korkeimmassa lämpöti-
lassa ilman pyykkiä, jotta rumpuun ja putkis-
toon valmistuksen yhteydessä mahdollisesti
jääneet aineet poistuvat. Annostele varsinaisen
pesun lokeroon puolet pesuainemitan määräs-
tä ja käynnistä kone.
Omat asetukset
Merkkiääni
Laitteessa on äänimerkki, joka kuuluu seuraavissa ti-
lanteissa:
• pesuohjelman lopussa
• toimintahäiriön esiintyessä.
Merkkiäänen voi poistaa
käytöstä painamalla sa-
manaikaisesti painikkeita
4 ja 5 noin kuuden se-
kunnin ajan (merkkiääni
kuuluu kuitenkin toiminta-
häiriötilanteessa.)
Merkkiääni voidaan palauttaa käyttöön painamalla
näitä painikkeita uudelleen.
Lapsilukko
Tämän toiminnon ansiosta voit jättää pesukoneen ilman
valvontaa tarvitsematta olla huolissasi siitä, että lapsille
aiheutuisi vaaraa, tai että lapset voisivat aiheuttaa va-
hinkoa kodinkoneelle. Lapsilukko on toiminnassa myös
silloin, kun pesukone ei ole käynnissä.
Lapsilukon voi kytkeä toimintaan kahdella eri tavalla:
1. Ennen painikkeen 9 painamista: tällöin pesukonet-
ta ei voi käynnistää.
2. Painikkeen 9 painamisen jälkeen: mitään muuta
ohjelmaa eikä toimintoa ei voida enää valita.
Lapsilukko kytketään toi-
mintaan ja pois toimin-
nasta painamalla sama-
naikaisesti noin kuuden
sekunnin ajan painikkeita
2 ja 3, kunnes symboli
tulee näkyviin tai hä-
viää näkyvistä.
Päivittäinen käyttö
Pyykin lajittelu
Noudata tekstiilien hoito-ohjemerkintöjä ja valmistajan
antamia pesuohjeita. Lajittele pyykki seuraavalla taval-
la: valkoiset, värilliset, tekokuidut, hienopyykki, villa-
vaatteet.
Ennen koneen täyttämistä
Tärkeää Tarkista, ettei
pyykin joukkoon ole jää-
nyt metalliesineitä (esim.
hiuspinnejä, hakaneulo-
ja). Sulje tyynyliinojen na-
pit, vetoketjut, koukut ja
nepparit. Sido kiinni vyöt
tai pitkät nauhat. Poista
mahdolliset koukut (esim.
verhoista).
10