User manual

Pakasteiden säilyttäminen
Kun käytät pakastinta ensimmäistä kertaa tai pitkän
käyttämättömän jakson jälkeen, anna laitteen toimia
vähintään 2 tunnin ajan QuickChill-toiminnolla.
Jos pakastat suuren määrän elintarvikkeita, poista
kaikki laatikot ja laita pakastettavat tuotteet lasihyllylle
parhaan pakastustuloksen aikaansaamiseksi.
Jos pakastin sulaa vahingossa
esimerkiksi sähkökatkon vuoksi, kun
sähkö on ollut poikki pitempään kuin
teknisissä tiedoissa (kohdassa
Käyttöönottoaika) mainitun ajan,
sulaneet elintarvikkeet on käytettävä
nopeasti tai valmistettava ruoaksi, jonka
jälkeen ne voidaan pakastaa uudelleen
(kun ne ovat jäähtyneet).
Tuoreiden elintarvikkeiden pakastaminen
Pakastinosasto soveltuu tuoreiden elintarvikkeiden
pakastamiseen sekä valmispakasteiden pitkäaikaiseen
säilyttämiseen.
Kun pakastat pieniä määriä tuoreita elintarvikkeita,
asetusta ei tarvitse muuttaa.
Kun pakastat tuoretta ruokaa, aktivoi QuickChill-toiminto
vähintään 24 tuntia ennen elintarvikkeiden asettamista
pakastinosastoon.
Aseta pakastettava tuore ruoka kolmatta lokeroa.
24 tunnin aikana pakastettavien elintarvikkeiden
enimmäismäärä on merkitty arvokilpeen, joka sijaitsee
laitteen sisäpuolella.
Pakastusprosessi kestää 24 tuntia: tänä aikana
pakastimeen ei saa lisätä uusia pakastettavia ruokia.
Kun pakastuminen on päättynyt, palauta lämpötila
normaaliin säilytyslämpötilaan (katso kohta "QuickChill-
toiminto").
Tässä tilassa jääkaappiosaston lämpötila
voi laskea alle 0 °C. Aseta lämpötilan
säädin tällöin suuremman lämpötila-
asetuksen kohdalle.
Sulatus
Pakasteet voidaan sulattaa ennen käyttöä jääkaapissa
tai huoneen lämpötilassa riippuen siitä, kuinka nopeasti
niitä tarvitaan.
Pienempiä paloja voidaan kypsentää myös jäisinä
suoraan pakastimesta otettuna. Kypsennys kestää
tässä tapauksessa pitempään.
Dynamic Air -jäähdytys
Puhaltimen ansiosta elintarvikkeet jäähtyvät nopeammin
ja jääkaapin lämpötila on tasaisempi.
Kytke puhallin päälle painamalla kytkintä (A). Vihreä
merkkivalo syttyy.
Jos asetettu lämpötila saavutetaan, kytke puhallin pois
päältä painamalla kytkintä (A).
A
Kytke puhallin toimintaan, kun
ympäristön lämpötila on yli 25 °C.
Siirrettävät hyllyt
Jääkaapin seinissä on kannattimia eri tasoilla, minkä
ansiosta hyllyt voidaan sijoittaa halutulle tasolle.
Lämpötilanäyttö
Jääkaapissa on lämpötilamittari elintarvikkeiden
oikeaoppista säilytystä varten. Sivussa oleva symboli
osoittaa jääkaapin kylmimmän osaston.
Jos näytössä näkyy "OK" (A), aseta tuoreet
elintarvikkeet symbolin osoittamaan kohtaan. Säädä
muussa tapauksessa (B) lämpötilan säädin
alhaisempaan asetukseen ja odota 12 tuntia ennen
lämpötilamittarin uudelleen tarkistamista.
OK
OK
A
B
7