User Instructions

Testattu koekeittiössämme fi
49
Paisto-, haudutus- ja grillausvihjeitä
Kala
Uunissasi on lukuisia eri toimintoja kala
kypsentämiseen. Taulukoissa on mainittu parhaat
mahdolliset asetukset useille ruokalajeille.
Kokonaista kalaa ei tarvitse kääntää. Laita kokonainen
kala uuniin vatsalleen, selkäevät ylöspäin. Sopivaan
muotoon leikattu peruna tai pieni uuninkestävä vuoka
kalan vatsassa auttaa pitämään kalan pystyssä.
Tunnistat kypsän kalan siitä, että selkäevä irtoaa
helposti.
Paistaminen ja grillaaminen ritilällä
Aseta grillattava elintarvike ritilälle. Työnnä lisäksi
uunipannu viisto reuna uunin luukkuun päin ritilän alla
olevalle kannatintasolle vähintään yhden tason verran
alemmaksi.
Kaada uunipannuun kalan koosta ja tyypistä riippuen
enintään ^ litraa vettä. Tippuva neste kerätään näin
talteen. Savua muodostuu vähemmän ja uuni pysyy
puhtaampana.
Pidä uunin luukku grillattaessa suljettuna. Älä koskaan
grillaa uunin luukku avoimena.
Grillaa mahdollisimman samanpaksuisia ja -painoisia
grillipaloja. Silloin ne ruskistuvat tasaisesti ja niistä tulee
mehukkaita. Laita grillipalat suoraan ritilälle.
Käännä grillipalat grillipihdeillä. Jos pistät kalaa
haarukalla, siitä poistuu nestettä ja se kuivuu.
Huomautuksia
Grillivastus kytkeytyy aika ajoin päälle ja pois päältä,
mikä on normaalia. Kytkeytymistiheys riippuu
säädetystä lämpötilasta.
Grillatessa voi syntyä savua.
Paistaminen ja hauduttaminen astiassa
Käytä vain uunikäyttöön soveltuvia astioita. Tarkista, että
astia mahtuu uuniin.
Lasinen astia soveltuu tarkoitukseen parhaiten. Aseta
kuuma lasiastia kuivalle alustalle. Jos alusta on märkä
tai kylmä, lasiastia voi särkyä.
Kiiltävät teräksiset tai alumiiniset paistovuoat heijastavat
lämpöä peilin tavoin ja eivät sen takia sovellu kovin
hyvin tähän tarkoitukseen. Kala kypsyy hitaammin ja
ruskistuu vähemmän. Käytä korkeampaa lämpötilaa ja/
tai pidempää kypsennysaikaa.
Noudata paistoastian valmistajan antamia ohjeita.
Kanneton astia
Käytä kokonaisen kalan paistamiseen mieluiten
korkeaa paistovuokaa. Aseta astia ritilälle. Käytä
uunipannua, jos sinulla ei ole muuta sopivaa vuokaa.
Kannellinen astia
Uuni säilyy ruokia kypsennettäessä huomattavasti
puhtaampana, kun käytetään kannellisia astioita.
Varmista, että kansi on sopiva ja sulkeutuu kunnolla.
Aseta astia ritilälle.
Laita astiaan kaksi - kolme ruokalusikallista nestettä ja
vähän sitruunanmehua tai etikkaa.
Astiasta voi tulla ulos hyvin kuumaa höyryä, kun kansi
avataan kypsennyksen päätyttyä. Nosta kantta
takaosasta, jotta kuuma höyry tulee ulos sinusta
poispäin.
Kalasta tulee rapeaa myös kannellisessa
paistovuoassa. Käytä lasikannellista paistovuokaa ja
aseta korkeampi lämpötila.
Höyrytoiminnon käyttö paistamisessa
Muutamista ruokalajeista tulee höyrytoimintoa
käyttämällä rapeampia ja ne kuivuvat vähemmän.
Käytä kannettomia astioita. Astioiden pitää olla
kuumuutta ja höyryä kestäviä.
Kalaa ei tarvitse kääntää.
Kytke höyrytoiminto päälle asetustaulukossa annettujen
tietojen mukaisesti. Muutamat ruokalajit onnistuvat
parhaiten, kun ne kypsennetään useammassa
vaiheessa. Ne on merkitty taulukkoon.
Höyrykypsennys
Höyrykypsennys kypsentää kalan hellävaraisemmin ja
kala säilyy erityisen mehevänä.
Suurikokoisemmat palat vaativat pitempää lämmitys- ja
kypsennysaikaa. Jos käytät useampia samanpainoisia
paloja, lämmitysaika pitenee, mutta kypsennysaika ei.
Kalaa ei tarvitse kääntää.
Uunitila likaantuu voimakkaasti. Valmista ruoka kannellisessa paistovuoassa tai käytä grillipeltiä. Grillipeltiä käyttämällä pääset parhaisiin
tuloksiin. Grillipelti on hankittavissa lisävarusteena.
Paisti on liian tumma ja pinta paikoitel-
len palanut ja/tai paisti on liian kuiva.
Tarkasta kannatinkorkeus ja lämpötila. Valitse seuraavalla kerralla alhaisempi lämpötila ja lyhennä tarvit-
taessa paistoaikaa.
Kuori on liian ohut. Nosta lämpötilaa tai kytke paistoajan loputtua hetkeksi grilli päälle.
Paisti näyttää hyvältä, mutta kastike
on palanut.
Valitse seuraavalla kerralla pienempi paistoastia ja laita astiaan tarvittaessa enemmän nestettä.
Paisti näyttää hyvältä, mutta kastike
on liian vaaleaa ja vetistä.
Valitse seuraavalla kerralla suurempi paistoastia ja laita astiaan tarvittaessa vähemmän nestettä.
Liha palaa haudutettaessa. Paistoastian ja kannen on sovittava yhteen ja kannen on sulkeuduttava tiiviisti.
Alenna lämpötilaa ja lisää haudutuksen aikana tarvittaessa vielä nestettä.
Grillattavasta lihasta tulee liian kuivaa. Suolaa liha vasta grillauksen jälkeen. Suola imee lihasta nestettä. Älä pistele grillattavaa lihaa sitä kääntäes-
säsi. Käytä grillipihtejä.