User manual - EXZR100_M29_FB

109
Yksittäiskuvien ja elokuvien katseleminen
Liitä kamera televisioon alan liikkeistä
saatavalla HDMI-kaapelilla. Katso lisätietoja
toistosta kohdan ”Yksittäiskuvien ja elokuvien
katseleminen televisioruudusta”
toimenpiteiden vaiheesta 2 alkaen sivulla 107.
Käytä alan liikkeistä saatavaa HDMI-kaapelia, jossa on oikealla esitetty
logomerkintä.
Toisto television kautta on poissa käytöstä kameran ollessa kuvaustilassa.
Käytä HDMI-kaapelia, jonka toinen pää on yhteensopiva kameran HDMI-
miniliitännän kanssa ja toinen television HDMI-liitännän kanssa.
Kaikki laitteet eivät välttämättä tuota haluttua kuvaa ja/tai ääntä tai muita toimintoja.
Kameran liittäminen toisen laitteen HDMI-liitäntään saattaa vaurioittaa sekä
kameraa että toista laitetta. Älä koskaan liitä kahta HDMI-lähtöliitintä toisiinsa.
Varmista, että kamerasta on katkaistu virta ennen johdon liittämistä tai irrottamista.
Varmista TV:n käyttöohjeesta vaatimukset, ennen kuin liität tai irrotat johdon
TV:stä.
Kun kaapeleita on liitetty sekä USB/AV-porttiin että HDMI-lähtöliitäntään, HDMI-
lähtöliitäntä on ensisijaisessa asemassa.
Irrota HDMI-kaapeli, kun et käytä HDMI-lähtöä. Kameran näyttöruutu ei ehkä toimi
oikein, kun HDMI-kaapeli on liitetty.
Ääni on stereofoninen.
Jotkin televisiot eivät ehkä pysty näyttämään kuvaa ja/tai ääntä oikein.
Kameran äänen oletusasetuksena on suurin äänenvoimakkuus. Kun kuvien näyttö
aloitetaan, säädä television äänenvoimakkuus suhteellisen alhaiselle tasolle ja
säädä se sitten uudelleen halutulla tavalla.
Korkealaatuisten elokuvien katseleminen Hi-Vision-televisiolla
HDMI-liitin
HDMI-kaapeli (saatavana alan
liikkeistä)
HDMI-miniliitin
HDMI-tulo
HDMI-lähtö
(mini)
Liitinkansi